Monipuolinen tiimipelaaja kiinteistöyrittäjien tueksi



Kiinteistöhuollon uusi aluepäällikkö ja team leader haluaa auttaa ketjun yrittäjiä menestymään ja pyrkii omalla panoksellaan vahvistamaan koko Laatutakuu-ketjua.


Äskettäin Laatutakuussa kiinteistöhuollon puolella aluepäällikkönä ja Laatutakuun franchisekeskuksen team leaderina ja aluepäällikkönä aloittanut Joni Louhivaara kertoo olon olevan ”kuin olisi kotiin tullut”. Aikoinaan Pirkanmaalla ISS:n turvapalveluissa aloittanut Louhivaara kertoo hankkineensa vuosien varrella monipuolisesti työkokemusta erilaisissa tehtävissä, muun muassa kiinteistömanagerina, palvelumanagerina ja myyntijohtajana ja viihtyvänsä edelleen erinomaisesti kiinteistöpalvelualalla.

”Suomen Laatutakuu Palveluilla kiinnostuksen herätti paitsi konsernin tytäryhtiön tuttuus myös yrittäjyys. Pääsen tukemaan yrittäjiä heidän omassa työssään ja samalla oppimaan franschisemaailmaa itselle tutulla toimialalla. Tässä yhdistyy hyvin kaikki se, mitä olen aiemmin tehnyt. Tykkään.”

Ammatillisen osaamisen ja vankan työkokemuksensa ohella Joni Louhivaara pohtii omien vahvuuksiensa löytyvän nimenomaan ihmisten kanssa toimimisessa. Kaupallisen ja myyntiosaamisen lisäksi hänellä on kokemusta myös rekrytoinnin johtamisesta ja sen kautta yrityksen volyymin kasvattamisesta.

”Totta kai haluamme lisää uusia hyviä yrittäjiä. Ja kun yrittäjä haluaa kasvaa tai me Laatutakuu-ketjuna haluamme kasvaa yrittäjärekrytointien avulla, uskon että minulla on siihen annettavaa”, Louhivaara toteaa.

”Tapani työskennellä on tavata ihmisiä, tutustua ja selvitellä millaista apua minulta tarvitaan. Uskon tavoitteelliseen tekemiseen ja siihen, ettei ole tarvetta muuttaa mitään, mikä ei ole rikki. Keskitytään perusasioihin.”

Ensimmäisiin työviikkoihin onkin jo mahtunut tutustumista niin kentän kuin franchisekeskuksen toimintaan.

”Ensimmäisinä päivinä pääsin tutustumaan sekä kiinteistönhoito- että siivousyrittäjiemme työhön kentällä. Oli hieno omin silmin todeta, miten ammattitaitoisia ja sitoutuneita yrittäjiä ketjussamme on. Lupaan, että minut nähdään jatkossakin kentällä yrittäjiemme kanssa. Suoritan samalla myös perehdyttämisessä tarvittavia verkkokursseja, verkon kautta koulutukset on näppärä hoitaa”, Louhivaara vinkkaa.

Vapaa-aikanaan nauravainen mies viihtyy salilla kuntoilemassa ja ulkoilemassa Kartanonkosken maastossa.

”Tykkään kovasti hyvästä ruoasta ja monenlaisesta musiikista. Kuuntelen mielelläni myös äänikirjoja”, Joni Louhivaara kertoo.

Teksti ja kuva: Tuija Holttinen

Jaa uutinen