Toimistosiivousta huojuvassa talossa Turun kaupungissa on korttelikaupalla puupaalujen päälle rakennettuja vajoavia taloja. Yhdessä niistä sijaitsee tilitoimisto Pretax. Uudet paalutukset vaikuttavat niin tilitoimiston arkirutiiniin kuin sen siivoukseenkin. - Koko korttelin alapuoli korjataan eli mädäntyneet puupaalut vaihdetaan teräspaaluihin, jotka estävät rakennusten vajoamisen saveen. Epämukavuuttahan paalutukset ovat aiheuttaneet: katkua, pölyä ja meteliä, kertoo Pretaxin Turun toimiston palvelujohtaja Antti Jokinen. Pretaxillä on 50 vuoden historia ja sen palveluksessa on kaikkiaan 600 työntekijää. Palveluihin kuuluu taloushallinnon koko kirjo kirjanpidosta ja palkanlaskennasta taloushallinnon konsultointiin. Kaikkiaan konsernilla on yli 100 000 asiakasta. Tyytyväinen asiakas on toiminnan mittari Turun Pretaxissä on jo parin vuoden ajan siivonnut romanialaissyntyinen Victor Florea, palkittu siivooja, joka sai viime vuonna erikoismaininnan huippusuorituksesta Laatutakuu-gaalassa. Niin taloushallinnossa kuin siivouksessa ammattitaito mitataan loppujen lopuksi sillä, onko asiakas tyytyväinen. Victor Florea sanoo olevan elintärkeää, että asiakaskunta on tyytyväinen. - Yritän parhaani mukaan palvella asiakkaitani ja teen tarpeen mukaan mitä asiakas toivoo, esimerkiksi pieniä korjauksia tai huonekalujen siirtämistä paikasta toiseen, se on toimintatapani. Antti Jokinen kertoo Pretaxin päätyneen Victor Floreaan, koska edellisen palvelun tuottajan laatu ei riittänyt. Nyt kaikki on kunnossa, niin hinta, laatu kuin hyvä yhteistyö mukavan persoonan kanssa. Laatua ja aktiivista otetta kaivannut asiakas on saanut mitä tilasi. TEKSTI: Liisa Joensuu
KUVA: Bo Stranden Siivouksesta huolehtivat: Victor Florea
 Takaisin |